torstai 21. joulukuuta 2017

Vegaanisia jouluruokia.

Tänä vuonna meidän perheessä joulupöytään kuuluu niin perinteisiä jouluruokia kuin  myös vegaanisia ruokia. Viime jouluna ensimmäisen kerran kokeilimme erilaisia vegaanireseptejä. Tässä muutama hyväksi havaittu. 

PORKKANALOHI eli PORKKALA


























4 isoa porkkanaa
n. 1kg karkeaa merisuolaa
1rkl rypsiöljyä
2tl nestesavua
1tl valkoviinietikkaa

Pese porkkanat
Levitä uunivuuan pohjalle kerros suolaa ja laita porkkanat suolapedin päälle. Lisää loput suolasta porkkanoiden päälle, niin että porkkanat ovat kokonaan suolan alla. 
Kypsennä porkkanoita uunissa 175 astetta n. 1.5 tuntia. Tämän jälkeen ota porkkanat suolakuoresta ja anna niiden jäähtyä hieman. 
Kuori porkkanat ja leikkaa ne pitkittäin suikaleiksi esim. juustohöylällä. 
Sekoita yhteen öljy, nestesavu ja valkoviinietikka. Sekoita marinadi porkkanasiivujen joukkoon ja anna maustua 1-2 vuorokautta. 

Tarjoa esimerkiksi joululeivän kanssa. Ripottele päälle tuoretta tilliä. 

resepti chocochili


VEGAANINEN MANTELIFETA


























100 g kokonaisia manteleita
1,75 dl vettä
puolikkaan pienen sitruunan mehu
2 rkl oliiviöljyä, itse käytin rypsiöljyä
1 tl suolaa
1 pieni valkosipulinkynsi

Liota manteleita runsaassa vedessä yön yli.
Kaada vesi pois ja blendaa tehosekoittimessa muiden ainesten kanssa tasaiseksi massaksi. 
Aseta lävikkö kulhon päälle ja laita siihen puhdas keittiöpyyhe. 
Kaada mantelimassa pyyhkeen sisään ja pyöritä pyyhe nyytiksi. Purista ylinääräinen neste pois. Jätä valumaan. 
Kaada massa leivinaperin päälle ja muotoile suorakulmioksi tai pyöreäksi palloksi, niinkuin minä. 
Kuumenna uuni 250 asteeseen ja paista uunissa 30 - 40 minuuttia. 

Resepti Viimeistä murua myöten























Tytär on tehnyt myös Maustettua Tofua johon tulee

1 paketti maustamatonta (kiinteää) tofua. 
aurinkokuivattua tomaattia maun mukaan ja n. 2rkl sitruunamehua 
Valkosipulia, suolaa ja yrttimaustetta maun mukaan. 

Puristele Tofusta neste mahdollisimman hyvin pois esimerkiksi talouspaperilla ja pilko kuutioisi. 
Pilko aurinkokuivattu tomaatti pieniksi paloiksi. 
Sekoita tofu, aurinkokuivattu tomaatti ja sitruunamehu keskenään.Lisää mausteet.  Anna maustua jääkaapissa yön yli. 



Lisäksi joulupöydässä on perinteisten jouluruokien lisäksi vegaanista lanttulatikkoa, seitankinkkua (reseptejä löytyy netistä), vegaanisia juustoja ja salaatteja. 

Ruuat maistuivat viimevuonna myös perheen sekaaneille. Kuvat viimevuoden joulupöydästä, tänä vuonna mennään samalla menyyllä. 

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, nautitaan siitä, herkutellaan ja syödään hyvin  :) 




Tässä kuva viikon takaa, toivottavasti saadaan jouluksi uutta lunta 

- Kati  <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti