Kevättä rinnassa

Vaikka joulusta on vasta reilu kuukausi, on itsellä jo mieli keväässä ja kesässä. Kun joulu on ohi, siirtyy katse tulevaan kesään ja tuntuu kuin energiakin lisääntyisi samaan tahtiin valon kanssa. Viimeiset joulukoristeet pakataan odottamaan ensijoulua ja kotiin vaihdetaan keväisempää ilmettä. 

Pimeä talvi saa ainakin minulle aikaan alakulon ja jatkuvan väsymyksen. Mieli masentuu helposti. Siksi on ihanaa kun päivät pitenee ja valon määrä lisääntyy. Iltaisin jaksaa muutakin kun maata sohvalla. Uskon että meitä on paljon jotka reagoivat pimeään talveen samanlailla ja kun kevät koittaa ryömitään me karhunpojat "talvipesästämme" :)
ihastelemaan lisääntyvää valon määrää ja tulevaa kevättä.


Kodissani on selkeästi jo kevään merkkejä ja kalenteri täyttyy pikkuhiljaa erilaisista puutarhaan liittyvistä kursseista. Kohtahan se puutarhakin herää talviunilta ja pääsee taas sormet multaan upottamaan. No ei ehkä ihan vielä, mutta suunnitelmia voi hyvin jo tehdä tulevaan kesään ja puutarhaan liittyen. Niistä saatte tulevaisuudessa blogissani lukea varmasti paljon. Nyt kuitenkin ajattelin esitellä kevät kotiani, kun joulutunnelma on väistynyt. 

Värit lisääntyvät kodissa selvästi kevään myötä. Talviverhot vaihtuvat nopeasti kevyempiin, jotta kaiken valon saisi mahdollisimman hyvin hyödynnettyä. Minua ei haittaa vaikka valon myötä myös pöly, likaiset ikkunat ja sormenjäljet näkyvät paremmin. Nyt ei enää tee mieli peittää niitä hämärällä ja kynttilän valolla. 

Rakastan kukkia, olen innostunut niistä vanhimman tyttäreni myötä. Hänen kotinsa kun pursuaa erilaisia kukkia ja taimia. Kasvit tuovat kotiin kaivattua vehreyttä, kun lumipeite vielä ulkona kaiken vihreyden alleen peittää. Kasvit selvisivät tänä talvena hyvin pimeydestä, vaikkei minulla kasvilamppuja olekaan. Kastelin niitä kuunvaiheiden mukaan (mikä se on, kerronpa siitä toisessa postauksessa ;) ja lannoitin niitä lähinnä kahvin poroilla https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000000792542.html

verhoissa kukkii kukkaset

Uutta ilmettä kotiin saa kauniilla esineillä ja erilaisilla kuoseilla. Nämäkin hankittu kirpputoreilta muutamalla eurolla. 

Väreissä vain mielikuvitus on rajana. Kun kodissa ei ole tiettyä teemaa, voi niillä leikitellä mielin määrin. Neutraali ei minun kotiini sovi, mutta toki ihailen muiden tyylikkäitä sisustuksia, joissa muutamalla värillä on onnistuttu luomaan tyylikäs koti. Me ihmiset ollemme erilaisia ja siksi kotejakin löytyy yhtäpaljon kuin ihmisiäkin. Yksikään ei ole tunnelmaltaan samanlainen...onneksi  <3

Kevät kotiini kuuluu ehdottomasti myös tulppaanit. Mitään lempiväriä ei ole, vaan aina mennään fiiliksen mukaan. tuoreita tulppaaneja pitää kuitenkin aina olla. 

Tälläisiä kevät tunnelmia. Ulkona vielä näin talvista, mutta kyllä se kevät sieltä tulee ja nyt kun helmikuu saapuu voi jo luvankanssa katseet sinne siirtää :)

Tähän loppuun jaan teidän kanssanne oman unelmakarttani jonka loin viime syksynä. Se on työhuoneeni seinällä ja ohjaa minua eteenpäin elämässä. Joitain unelmia jo toteutettu, paljon vielä toteuttamatta...onneksi

Ihanaa helmikuun alkua kaikille, nautitaan lisääntyvästä valosta 

-Kati <3

Alkuvuoden mietteitä

Vuosi vaihtui ja arki on astunut perheeseen. Viime vuoteen mahtui paljon hyviä ja huonoja päiviä, enemmän kuitenkin niitä hyviä. Sain muutamaksi kuukaudeksi uusia haasteita työelämään, joka toi motivaatiota omaan työhön, jonne tämän vuoden alussa palasin. Syksyllä kiersin ympäri Etelä-Suomea erilaisilla puutarhaan liittyvillä kursseilla, puutarhan hoito kun on lähellä sydäntäni ollut oman pihan myötä jo kauan. Lisäksi uskalsin perustaa tämän blogin josta olen haaveillut vuosia, sen myötä innostuin myös valokuvaamisesta. 

Loppuvuodesta jouduin totemaan, ettei oma terveys ole aina itsestään selvyys kaularankaan ilmestyneen välilevynpullistuman myötä. Silloin hetken tuntui siltä, että oma elämä on ohi, mutta onneksi se osoittautui pelättyä pienemmäksi, eikä tällä hetkellä aiheuta minkäänlaista terveydellistä haittaa.

....Monenlaista tapahtui siis viime vuoden aikana. 

Mukanani kulki koko vuoden myös asia, joka on vaikuttanut varmasti koko perheeseemme enemän ja vähemmän. Nimittäin oma ikäkriisini. Se on kulkenut seuranani jo muutaman vuoden, mutta viime keväänä ikä alkoi olla minulle muutakin kuin numeroita. 

Olen aina tuntenut itseni nuoreksi niin ulkonäöltäni kuin mieleltänikin ja näin myös kanssa ihmiset ovat usein todenneet.Vasta lasten aikuistumisen myötä on ollut pakko todeta itsekin vanhentuneensa.  Joka paikkaa kolottaa enemmän ja vähemmän, ryppyjä on alkanut ilmestyä sinne ja tänne, univaikeudet lisääntyneet, painoa tulee kun vain katsookin kakun palaa, mikään ei innosta. Joinakin pahoina päivinä olisi tehnyt mieli vain vetää peitto tiukemmin korville..  kuullostaako tutulta. Ikäkriisi on asia, josta ei taideta paljon kahvipöydissä keskustella, tai sellainen käsitys minulla on. Itse olen ollut avoin asian suhteen ja kertonut siitä perheelle, ystäville ja työkavereille. En tarkoita että kaikkien täytyy olla näin avoimia, mutta itse olen saanut helpotusta kriiseilyyn kun olen jakanut sen muiden kanssa. 

Näin jälkikäteen ymmärrän, että ikäkriisi on osa naisena kasvamista...tietty vaihe jää taakse ja uusi alkaa...helppoa tuo muutos ei kuitenkaan aina ole. Oma naisellisuus joutuu koetukselle, kun ikää tulee. Miettii onko enää viehättävä ja kelpaako kenellekään. Itse omistan niin ihanan aviomiehen, jolle olen aina kokenut riittäväni, tosin viime aikoina hän on sitä minulle joutunut todistelemaan ehkä liikaakin. 

Olen viime aikoina pohtinut kuinka eri kosmetiikka ja laihdutus firmat ovat hyötyneet ainakin minun kriiseilystäni. Kaapit pullottavat erilaisia voiteita, kasvoille ja vartalolle omansa. On ryppyjä estäviä, selluliittia poistavia ja ihoa kirkastavia. Pöytälaatikosta löytyy jos jonkinlaisia laihdutusohjelmia ruokavalioineen sekä kuntosali ohjelmineen ja aamun vitamiini pläjäykseen tarvitsisi hankkia vähintään dosetti. Kaipa tämä kaikki on täytynyt käydä läpi, jotta minusta on tullut tälläinen kuin nyt olen. 

Myöskään media ei tee ainakaan minulle vanhenemista helpoksi. Lehdet, televisio ja eri somekanavat pursuavat kauniita nuoria naisia ja väkisinkin vertailet itseäsi heihin, ehkä pieni kateus mielessäsi. Näin minulle ainakin kävi. Voi olla että omistin heikon itsetunnon ja joku toinen saattaa olla ylpeä vanhenemisen mukanaa tuomista muutoksista.Olen onnellinen teidän puolesta, joilla ikäkriisiä ei ole näkynyt :)  Kuitenkin minulla vanheneminen on vaatinut pitkän tien hyväksyä itsensä juuri tämän ikäisenä, juuri näillä rypyillä ja juuri näillä muhkuroilla. 

Kun nyt mietin mennyttä vuotta, olen kiitollinen siitä. Ikäkriisin myötä moni asia elämässäni on muuttunut. Ajattelen itseäni paremmin tai ainakin toivon niin, mietin mitä minä haluan, en sitä mitä muut haluavat minun haluavan (onpa hankala lause ;) itsevarmuus on lisääntynyt pikkuhiljaa, osaan olla ylpeä itsestäni.

Jos itse ei voi hyvin, ei voi muillekaan mitään antaa. 

Elämääni on tullut säännöllinen liikunta ja terveelliset elämän tavat. Parisuhteessa yritän huomioida toisen tarpeet ja pienillä eleillä osoittaa kuinka tärkeä tuo kriisissäni mukana kulkenut siippa on. Uskallan myös tuoda omia toiveitani ja tunteitani paremmin esille, tosin se on tuonut parisuhteeseemme enemmän  ja vähemmän välillä "kiihkeitäkin" keskusteluja. Mies ei ole aina ymmärtänyt mielialojani ja minulle suuri asia on saattanut hänelle olla varsin pieni. Asiat on kuitenkin aina selvitetty ja matkaa jatkettu eteenpäin.  Voin siis sanoa, että minun ikäkriisini on ollut 100 prosenttia myös aviomieheni kriisi...anteeksi pyyntö siitä hänelle <3 

Tällä hetkellä elämä näyttää valoisammalta eikä vanheneminen ahdista enää niin paljon. Jos saisin valita jatkanko kohti viidenkymmenen vuoden ikää vai palaanko lähemmäs kolmeakymmentä ikävuotta, valitsisin ehdottomasti nykyisen ikäni.  Tietysti huonojakin päiviä mahtuu mukaan. Porskutan eteenpäin ja odotan mielenkiinnolla mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Uskon että pysyn mieleltäni nuorena ja tietyn ikäisenä, vaikka ikää tuleekin (sanotaan vaikka ikuinen nelikymppinen). 

Eräs jo muutama vuosi sitten viisikymmentä vuotta täyttänyt työkaverini totesi minulle, että "älä huoli Kati, viisikymppisenä se elämä vasta alkaakin", sitä jään siis odottamaan, toivottavasti vähemmän kriiseillen.  

Mukavaa vuoden alkua kaikille teille, toivon että ajatusteni myötä oma ikäkriisisi tuntuu helpommalta, jos sellainen sattuu elämässäsi tällä hetkellä olemaan. 

                              - Kati <3

kuvat viime talvelta