sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Viikonlopun tunnelmia

Viikonloppu vierähti Helsingissä. Torstaina ja perjantaina olin työkavereiden kanssa Messukeskuksessa Operatiivisilla päivillä ja sen jälkeen jäimme miehen kanssa viettämään yhdessä viikonloppua. Kun välillä pääsee kaupungin hulinaan muutamaksi päiväksi, arvostaa taas maaseudun rauhaa ja hiljaisuutta. 

Muutaman päivän aikana kiersimme Helsinkiä ristiin rastiin.




Länsimetro avautui ja mekin, muutaman muun kanssa, matkustimme sillä. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja tunnelma oli innostunut. Vierailimme kaikilla uusilla asemilla. En voinut kuin ihailla arkkitehtuuria. Jokainen  asema oli omanlaisensa taideteos.

Joulu oli saapunut kauppoihin. Kuinka kaunista kaikkialla oli! Tuntuu että koristeet saapuvat kauppoihin vuosi vuodelta aikaisemmin, minua se ei kuitenkaan haittaa. Olen jouluihminen ja laitan kotiinikin joulukoristeet jo marraskuun puolella. 




















Joulutunnelmaa Forumissa
































Taidetta Myyrmäen asemalla


Tässä hieman viikonlopun tunnelmia, nyt mukavaa uuttaa viikkoa kaikille <3

                                     -Kati













2 kommenttia:

  1. Mukavia viikonlopun tunnelmia. Kiva, kun löysin blogiisi. Jäänkin lueskelemaan jatkossakin kuulumisiasi :) Olet myös tervetullut tutustumaan Maatiaiskanasen Elämään :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos:) Sinun blogisi vaikutti myös kiinnostavalta:)Ihanaa joulutunnelmaa blogissasi, itse kun olen jouluihminen.
    Mukavaa joulunodotusta :)

    VastaaPoista