Itsenäisyyspäivää vietimme läheisten kanssa. Vain keskimmäinen tytär puuttui, hän vietti sitä toisaalla ystäviensä kanssa.
Meillä on ollut perinteenä kutsua vanhempani juhlapäivinä syömään kanssamme. Koska äitini ja isäni on tehnyt vuosien varrella paljon perheemme eteen, on se pieni kiitos ja arvostus siitä. Minulla syksyn viikonloput ovat aika tiiviisti menneet töissä, siksi oli pitkästä aikaa ihanaa viettää aikaa perheen kanssa. Jälleen kerran tunsin kiitollisuutta siitä mihin elämä on minua kuljettanut.
Edelleen itsenäisessä Suomessamme on ihmisiä, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin. On liian paljon yksinäisiä vanhuksia, perheitä ja nuoria, joilla ei ole rakkaita ympärillään. Kohtaan työssäni heitä liiankin usein. Muistanko aina itsekään olla kiitollinen kaikesta mitä olen saanut, en varmastikaan. Yritän kuitenkin päivittäin pienin elein osoittaa, kuinka tärkeitä minulle rakkaat ihmiset ovat.
'
On hienoa että on Itsenäisyyspäiviä, jolloin kunnioitamme sotiemme veteraaneja, on hienoa että on Äitien- ja Isienpäiviä, Ystävänpäiviä, Lastenoikeuksien päiviä, Naisten- ja Miesten päiviä sekä Isovanhempien päiviä. Jos kuitenkin kaikki muut päivät unohdamme arvostaa muita ihmisiä ja myös itseämme, ei muutama päivä vuodessa riitä.
Joka päivä on tärkeää osoittaa perheelleemme ja muille ihmisille ympärillämme, kuinka tärkeitä he ovat meille. Mitäpä jos ensi viikolla kertoisimme sen pienin elein. Kävisimme vaikka katsomassa isovanhempaa vanhainkodissa, lähettäisimme pienen viestin rakkaalle töihin, pitäisimme vaikka lettukestit perheelle.
Mitä jos tervehtisimme hymyillen naapurin mummoa, häntä joka tulee päivittäin rappukäytävässä meitä vastaan tai kehuisimme työtoveria hyvin tehdystä työstä. Aina ei tarvitse olla suuria tekoja tai kalliita lahjoja, pieni ele riittää saamaan toisen hyvälle mielelle.
Tässä itsenäisyyspäivän tunnelmaa tyttären valokuvin
-Kati <3
