Halusin kokeilla lääkkeiden sijaan jotain muita vaihtoehtoja, joilla voisin saada avun apeaan mielialaani ja jatkuvaan väsymykseen. Lähdin hoitajan luota nippu ohjeita mukanani ja suunnistin luontaistuotekauppaan. Mietin etten mitään varmasti menettäisi, jos kokeilisin häneltä saamiani vinkkejä esimerkiksi vitamiinien suhteen. Noudatin ohjeita tunnollisesti ja kas kummaa.. mielialani alkoi nousta pikkuhiljaa ja väsymys väistyi. En tiedä oliko niillä oikeasti vaikutus (uskon niin) vai perustuiko se psyykkiseen uskomiseen...mutta yhtä kaikki pääasia että sain avun. Edelleen olen noudattanut niitä ja minulla löytyy kaapista vitamiineja joita otan säännöllisesti aamuin illoin. Vaikeita päiviä on viime vuoteen mahtunut, mutta uskon että ne olisivat olleet vielä vaikeampia ilman noudattamiani ohjeita ravinnon ja vitamiinien suhteen.
Samalla kiinnostuin myös villiyrtteilystä. Toki olin aikaisemminkin tiennyt, että puutarhasta löytyy monenlaisia "rikkaruohoja" (nokkkosia, maitohorsmaa, piharatamoa jne.) joita voisi hyödyntää myös terveyden hoidossa, mutta koska omakin puutarhani pursuaa niitä, mietin miten voisin hyödyntää villeyrttejä enemmän. Ajatusteni innoittamana olin viikko sitten Järvenpäässä lääkeyrtti kurssilla, tässä terveisiä sieltä.
Kahden päivän kurssilla käytiin läpi luonnon ja oman puutahan yrttejä, joita voi käyttää ruuan lisäksi myös lääkeyrtteinä. Opettaja oli aidosti innostunut asiastaan ja hänellä oli vuosikymmenten kokemus (koulutuksien ja työn kautta) yrttilääketieteestä. Yhdessä kävimme läpi yleisiä villiyrttejä, joita voisi käyttää myös lääketieteen tukena. Opettaja ei kuitenkaan missään vaiheessa "tyrmännyt" koululääketiedettä, vaan toi sen tueksi myös vaihtoehtoja joita luonnosta ympäriltämme löytyy.
Kun harrastamme villiyrtteilyä on aina tunnettava kasvi jota käytämme. Myös villiyrtteihin liittyy tiettyjä rajoituksia esim. sairauksien suhteen ja siksi ihmisen tuleekin olla asiasta hyvin perillä ennenkuin alkaa niitä sisäisesti käyttää esim. jonkun sairauden hoitoon. Muistetaan myös jokamiehen oikeus, joka antaa luvan tiettyjen metsän antimien keräämiseen (esim. marjat). Esimerkiksi puiden lehtiä ei voi ilman maanomistajan lupaa kerätä.
Jos villiyrtteily kiinnostaa, mutta samalla myös mietityttää, sen on aloittaa esimerkiksi erilaisia voiteita, kääreita tai öljyjä tekemällä. Lisäksi tuttuja rikkaruohoja esim. nokkonen voi käyttää teenä "sisäisesti" nautittuna. Tutuista villiyrteistä piharatamo on hyvä haavoille yhdessä kehäkukan kanssa. Ne auttavat pinnallisia haavoja paranemisprosessissa.
En kuitenkaan sairaanhoitajana kannusta hoitamaan sairauksia pelkästää esimerkiksi villiyrtein, vaan lääketieteenkin puoleen on käännyttävä, jos tilanne niin vaatii.
Ajattelin jakaa teidän kanssanne muutaman idean villiyrttien hyötykäyttöön ,joita kurssilla opimme, Yksi oli Kuusenkerkästä valmistettu yskänsiirappi, joka löytyy nyt minunkin jääkaapistani, ohje täällä:
https://www.henriettes-herb.com/fi/sl-kuusenk.html
Toinen on lääkevoide piharatmosta tai kehäkukasta haavoille ohje täällä: https://www.henriettes-herb.com/fi/sl-ratamo.html
Netistä löytyy paljon villiyrtteilyyn erikoistuneita sivustoja. Esimerkiksi Frantsilan sivuilta löytyy ohjeita villiyrttien hyötykäyttöön http://frantsila.com/yrttitietopankki/
Lisäksi kouluttajallamme löytyy oma laaja yrttejä ja rohdoskasveja käsittelevä nettisivusto, Henriette's Herbal https://www.henriettes-herb.com/fi/index.html
Hortoilu.fi sivusto on taas eikoistunut villiyrttien käyttöön ruuanlaitossa https://hortoilu.fi/
Myös kaikenlaisia kursseja löytyy eripuolelta Suomea villiyrtteilyyn liittyen, niitä kannattaa hyödyntää jos yrtteilystä kiinnostuu.
Nyt kun kevät lähestyy ainakin minä odotan innolla että saan hyödyntää esimerkiksi pihallani valtoimenaan kasvavat nokkoset erilaisten ruokien lisäkkeinä ja teenä. Tähän asti kun olen kiskonut ne kompostiin, ajattelematta kuinka suuren vitamiinipläjäyksen nokkonen pitää sisällään.
Tässä pieni pintaraapaisu villiyrttien maailmaan. Kun kesä lähestyy palaan siihen blogissani varmasti vielä monta kertaa, voihan villiyrttejä hyödyntää myös ruuanlaitossa. Jos jo nyt innostuit lääkeyrtteilystä, ei muuta kun internetistä etsimään kursseja jotka löytyvät läheltäsi ja sopivat aikatauluusi.
Mukavaa helmikuista viikkoa, siirretään ajatukset jo pikkuhiljaa kesään
-Kati <3

![]() |
kehäkukkavoide |