pitkä parisuhde - onko sellaista

Lupasin kirjoitella teille ajatuksia pitkästä parisuhteesta ja sen tuomista iloista ja haasteista. Olen ollut saman ihmisen kanssa lähes koko aikuisikäni. Yhteiseloa on takana 28 vuotta josta 25 vuotta naimisissa. Molemmille parisuhde oli aikoinaan se ensimmäinen vakavampi, joka johti avioitumiseen ja perheen perustamiseen. 

Olen paljon pohtinut viime aikoina mitä parisuhteeni on tuonut elämääni, miten vuodet ovat vierineet, mitä vaiheita minulla ja miehelläni on ollut. Olemme kulkeneet yhdessä ilot, surut ja kriisit. Niitä kun pitkään parisuhteeseen ja elämään kuuluu. Aina tuo toinen on kuitenkin kulkenut vierellä, ollut turvasatamana. Se leijona johon on voinut nojata ja turvautua, saanut voimaa kun itse on heikko. Välillä on oltu lähempänä, välillä kauempana...aina kuitenkin tukena ja turvana. On aina voinut luottaa siihen, että ei tarvitse yksin jaksaa...

Ihania ajatuksia, mutta onko se aina näin. Voiko samaa ihmistä rakastaa koko elämänsä. Mistä löytää se yhteinen aika, läheisyys, intohimo. Miten käydä läpi eri elämän vaiheet. Alkuhuuma, taaperovaihe, ruuhkavuodet, lasten murrosiät, talon rakentamisen, opiskelut, oma/puolison vanheneminen, elämän ja parisuhteen kriisit, kaikki nuo yhdessä koetut asiat. Miten kasvaa yhdessä, kadottamatta kuitenkaan itseään. Kuulostaako tutulta? Kaikkea edellä mainittua on ainakin meidän parisuhteen eri vaiheisiin kuulunut...Yhteiseen aarrearkkuun on kerääntynyt paljon ajatuksia, kokemuksia ja tunteita. 

Tänä päivänä parisuhteelle asetetaan paljon vaatimuksia. Netti pursuaa erilaisia ohjeita ja määritelmiä hyvälle parisuhteelle. Mitä se on, miltä sen pitää tuntua, miltä maistua. Seikkailet somen ihmeellisessä maailmassa, vertailet ehkä itseäsi ja parisuhdettasi muihin. Huomaat ettei teillä ole tätä, ette tee tuota, eikä parisuhde enää tunnu siltä kuin kauan sitten kun seurustelun aloititte. Negatiiviset tunteet (mustasukkaisuus, katkeruus, suru) on kielletty hyvässä parisuhteessa, vai onko? Ahdistut lukemistasi artikkeleista ja toteat olevasi maailman huonoin puoliso..niinkö? Itse ainakin tunnistan itseni edellä mainituista tunteista. On ollut paljon epävarmuuden hetkiä, jolloin oma parisuhde on tuntunut "huonolta". Olen syyllistynyt ainakin nuorempana vertailemaan sitä muihin avioliittoihin ja tuloksena on ollut katkera "ämmä" joka raivoaa puolisolle asioista, joita toinen ei ehkä ole ajatellutkaan. 

Naisten ongelma ja miksei miestenkin on se, ainakin itselläni, että oletamme toisen ymmärtävän tunteitamme ja toiveitamme, ilman että oikeastaan edes ilmaisemme niitä.
Kumppanin pitäisi jo yhdestä sanasta tai ilmeestä ymmärtää mitä ajattelemme. Klassinen esimekki tästä on kun vaimo toteaa: "täällä on aika likaista", tarkoittaa tämä "täällä pitää imuroida". Tätä mies ei kuitenkaan ymmärrä ja kas riita on valmis. Joskus jälkeenpäin ei oikein edes ymmärrä mistä se riita oikein alkoi. Itselläni on vienyt yli 20 vuotta, ymmärtää että toiselle pitää puhua ja ilmaista tunteensa ja toiveensa, koska vihjailu ei johda välttämättä mihinkään muuhun kuin turhaan mielensä pahoittamiseen. 

Mielestäni riitelyä kuitenkin usein pelätään liikaakin, tunteista ei uskalleta puhua. Väitän, että meidän pitkän parisuhteen kulmakivi on ollut puhuminen. Itse olen ollut aina avoin ihminen, mutta miehelleni se on vaatinut opettelua. Tärkeää on puhua niistä vaikeistakin asioista ja kertoa toiselle jos jokin asia mieltä painaa. Pahin on kun pitää kaiken sisällään. Silloin tunteiden purkaus, joka ehkä vääjäämättä tulee eteen on liian suuri käsiteltäväksi. Myös toisen kehuminen ja iloisten asioiden jakaminen on yhtä merkittävää. 

Yksi tärkeä asia on myös läheisyys ja toisen huomioiminen. Vaikka suurin intohimo on jo ehkä taakse jäänyttä aikaa (toivottavasti kuitenkaan ei ja aina sen voi löytää uudelleen), tarvitsee ihminen silti läheisyyttä. Se voi olla hellä halaus, kädestä pitäminen tai yhdessä olo. Myös yhteyden pito on tärkeää. Itselleni ainakin on tärkeää saada huomiota ja antaa huomiota. Kun mies on työmatkalla minulle on tärkeää saada päivän aikana tekstiviesti, pieni hellä huomion osoitus. Merkki siitä, että toinen ajattelee. Sen ei tarvitse olla romaani, vaan vaikka Mukavaa työpäivää <3 riittää. Tämä tuo meille myös joskus haastetta. Miehelläni on työ johon hän uppoutuu 100 prosenttisesti ja silloin ei välttämättä tekstiviesti vaimolle tule mieleen. Vuosien varrella hän on kuitenkin oppinut, että parisuhteen kannalta parempi laittaa tuo viesti ;) En kuitenkaan tarkoita, että toiseen pitää takertua täysin, vaan tärkeää on että kummallakin on myös oma elämä. On se sitten työ tai harrastukset. Tätäkin on minun pitänyt kyllä opetella, nuorena kun tuntui ettei elämässä ole muuta kuin puoliso, parisuhde ja lapset. 

Lapsista tulikin mieleeni vaihe, jossa tällä hetkellä oman puolisoni kanssa ollaan. Kaksi lapsista on jo muuttanut pois kotoa ja viimeinenkin lentää pesästä muutaman vuoden sisällä. Silloin olemme taas uuden vaiheen edessä. Ei tarvitsekaan enää elää lasten kautta, vaan on sinä ja minä eli ME. Siinä vaiheessa punnitaan parisuhde, enkä ihmettele vaikka toiset parit päätyvätkin eroon. On tavallaan löydettävä toisensa uudelleen, koska joskus parisuhde on voinut "kadota" elämän myllerryksessä ja ruuhkavuosissa. Puolisoista onkin tullut ystäviä. 

Itse olemme vaiheessa, jossa mietimme meidän parisuhdettamme. Siihen on kuulunut kasvaminen kriisin kautta, mutta rakkaus ei ole kuitenkaan koskaan kadonnut ja se on kantanut eteenpäin. Kun huomiota ei viekään enää lapset, on ollut enemmän aikaa miettiä asioita ja omaa parisuhdettaan. Uskon kuitenkin että jatkamme yhdessä eteenpäin ja odotan mielenkiintoisena millainen meidän kahden aikuisen koti ja parisuhde tulevaisuudessa on, lapsia tietenkään unohtamatta. 

Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa. Pitäkää kiinni parisuhteestanne, älkää erotko LIIAN helposti, mutta joskus sekin vaihtoehto on ehkä se paras.
Ihanaa viikonloppua ja huomioidaan sitä kumppania tai miksei vaikka ystäviä, lapsia tai isovanhempia. Osoitetaan meille rakkaille ihmisille kuinka tärkeitä he ovat. 

                          















                -Kati <3