sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Romantiikkaa puutarhaan Piha & Puutarha -messuilta




Kävimme eilen Turussa Piha & Puutarha -messuilla. Tarjolla oli kukkaloistoa kauneimmillaan. Puutarha on tänä päivänä olohuoneen jatke ja ulkotiloja sisustetaan innokkaasti Värit ovat tulleet puutarhaankin jäädäkseen. Lisäksi tunnelmaa tuodaan valoilla ja sisustustarvikkeilla. 
Tässä teille hetkiä kuvina, jos ette itse paikalle päässeet. 


Romantiikkaa voi tuoda rohkeasti puutarhaan ja erilaisille elementeille keksiä uusia käyttötarkoituksia. Esimerkiksi hyvinkin yksinkertainen pyykkiteline oli saanut messuilla uuden ihanan tehtävän kukkien telineenä. 
























Ihastuin itse näihin runsaisiin parvekkeisiin, kasveja ei ole koskaan liikaa. 













 


Erilaisilla lyhdyillä saa luotua tunnelmaa terasseille ja patioille

iImakasvit ovat tämän kevään sisustustrendi

Vesi on elementti joka rauhoittaa, erilaisia vesiaiheita löytyy puutarhoista nykyään tunnelmaa tuomaan.  


yrttipenkin voi rakentaa näinkin





Ensi viikonloppuna on Helsingissä kevätmessut, puutarhan lisäksi esillä on paljon kotiin ja vapaa-aikaan liittyvää. 
Nyt mukavaa keväistä uutta viikkoa. Ensi viikoksi on luvattu aurinkoa ja lämpöä. Ihanaa, lumet sulaa kohisten ja kohta saa upottaa sormet multaan...kirjaimellisesti

-Kati <3

4 kommenttia:

  1. Hei, löysin juuri tänne blogiisi ja jäin ihastelemaan kauniita messukuvia. Jäin tänne saman tien. Terkuin Katja, paleredrose.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogini, Jään seuraamaan myös sinun blogiasi, esimerkiksi puutarha ja sisustus myös minun sydäntäni lähellä. :)

      Poista
  2. Voi miten kauniita kuvia ja kivoja ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tänään vierailtiin kevätmessuilla, laitan huomenna erilaisia tunnelmia sieltä ;)

      Poista