Alkuvuoden mietteitä

Vuosi vaihtui ja arki on astunut perheeseen. Viime vuoteen mahtui paljon hyviä ja huonoja päiviä, enemmän kuitenkin niitä hyviä. Sain muutamaksi kuukaudeksi uusia haasteita työelämään, joka toi motivaatiota omaan työhön, jonne tämän vuoden alussa palasin. Syksyllä kiersin ympäri Etelä-Suomea erilaisilla puutarhaan liittyvillä kursseilla, puutarhan hoito kun on lähellä sydäntäni ollut oman pihan myötä jo kauan. Lisäksi uskalsin perustaa tämän blogin josta olen haaveillut vuosia, sen myötä innostuin myös valokuvaamisesta. 

Loppuvuodesta jouduin totemaan, ettei oma terveys ole aina itsestään selvyys kaularankaan ilmestyneen välilevynpullistuman myötä. Silloin hetken tuntui siltä, että oma elämä on ohi, mutta onneksi se osoittautui pelättyä pienemmäksi, eikä tällä hetkellä aiheuta minkäänlaista terveydellistä haittaa.

....Monenlaista tapahtui siis viime vuoden aikana. 

Mukanani kulki koko vuoden myös asia, joka on vaikuttanut varmasti koko perheeseemme enemän ja vähemmän. Nimittäin oma ikäkriisini. Se on kulkenut seuranani jo muutaman vuoden, mutta viime keväänä ikä alkoi olla minulle muutakin kuin numeroita. 

Olen aina tuntenut itseni nuoreksi niin ulkonäöltäni kuin mieleltänikin ja näin myös kanssa ihmiset ovat usein todenneet.Vasta lasten aikuistumisen myötä on ollut pakko todeta itsekin vanhentuneensa.  Joka paikkaa kolottaa enemmän ja vähemmän, ryppyjä on alkanut ilmestyä sinne ja tänne, univaikeudet lisääntyneet, painoa tulee kun vain katsookin kakun palaa, mikään ei innosta. Joinakin pahoina päivinä olisi tehnyt mieli vain vetää peitto tiukemmin korville..  kuullostaako tutulta. Ikäkriisi on asia, josta ei taideta paljon kahvipöydissä keskustella, tai sellainen käsitys minulla on. Itse olen ollut avoin asian suhteen ja kertonut siitä perheelle, ystäville ja työkavereille. En tarkoita että kaikkien täytyy olla näin avoimia, mutta itse olen saanut helpotusta kriiseilyyn kun olen jakanut sen muiden kanssa. 

Näin jälkikäteen ymmärrän, että ikäkriisi on osa naisena kasvamista...tietty vaihe jää taakse ja uusi alkaa...helppoa tuo muutos ei kuitenkaan aina ole. Oma naisellisuus joutuu koetukselle, kun ikää tulee. Miettii onko enää viehättävä ja kelpaako kenellekään. Itse omistan niin ihanan aviomiehen, jolle olen aina kokenut riittäväni, tosin viime aikoina hän on sitä minulle joutunut todistelemaan ehkä liikaakin. 

Olen viime aikoina pohtinut kuinka eri kosmetiikka ja laihdutus firmat ovat hyötyneet ainakin minun kriiseilystäni. Kaapit pullottavat erilaisia voiteita, kasvoille ja vartalolle omansa. On ryppyjä estäviä, selluliittia poistavia ja ihoa kirkastavia. Pöytälaatikosta löytyy jos jonkinlaisia laihdutusohjelmia ruokavalioineen sekä kuntosali ohjelmineen ja aamun vitamiini pläjäykseen tarvitsisi hankkia vähintään dosetti. Kaipa tämä kaikki on täytynyt käydä läpi, jotta minusta on tullut tälläinen kuin nyt olen. 

Myöskään media ei tee ainakaan minulle vanhenemista helpoksi. Lehdet, televisio ja eri somekanavat pursuavat kauniita nuoria naisia ja väkisinkin vertailet itseäsi heihin, ehkä pieni kateus mielessäsi. Näin minulle ainakin kävi. Voi olla että omistin heikon itsetunnon ja joku toinen saattaa olla ylpeä vanhenemisen mukanaa tuomista muutoksista.Olen onnellinen teidän puolesta, joilla ikäkriisiä ei ole näkynyt :)  Kuitenkin minulla vanheneminen on vaatinut pitkän tien hyväksyä itsensä juuri tämän ikäisenä, juuri näillä rypyillä ja juuri näillä muhkuroilla. 

Kun nyt mietin mennyttä vuotta, olen kiitollinen siitä. Ikäkriisin myötä moni asia elämässäni on muuttunut. Ajattelen itseäni paremmin tai ainakin toivon niin, mietin mitä minä haluan, en sitä mitä muut haluavat minun haluavan (onpa hankala lause ;) itsevarmuus on lisääntynyt pikkuhiljaa, osaan olla ylpeä itsestäni.

Jos itse ei voi hyvin, ei voi muillekaan mitään antaa. 

Elämääni on tullut säännöllinen liikunta ja terveelliset elämän tavat. Parisuhteessa yritän huomioida toisen tarpeet ja pienillä eleillä osoittaa kuinka tärkeä tuo kriisissäni mukana kulkenut siippa on. Uskallan myös tuoda omia toiveitani ja tunteitani paremmin esille, tosin se on tuonut parisuhteeseemme enemmän  ja vähemmän välillä "kiihkeitäkin" keskusteluja. Mies ei ole aina ymmärtänyt mielialojani ja minulle suuri asia on saattanut hänelle olla varsin pieni. Asiat on kuitenkin aina selvitetty ja matkaa jatkettu eteenpäin.  Voin siis sanoa, että minun ikäkriisini on ollut 100 prosenttia myös aviomieheni kriisi...anteeksi pyyntö siitä hänelle <3 

Tällä hetkellä elämä näyttää valoisammalta eikä vanheneminen ahdista enää niin paljon. Jos saisin valita jatkanko kohti viidenkymmenen vuoden ikää vai palaanko lähemmäs kolmeakymmentä ikävuotta, valitsisin ehdottomasti nykyisen ikäni.  Tietysti huonojakin päiviä mahtuu mukaan. Porskutan eteenpäin ja odotan mielenkiinnolla mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Uskon että pysyn mieleltäni nuorena ja tietyn ikäisenä, vaikka ikää tuleekin (sanotaan vaikka ikuinen nelikymppinen). 

Eräs jo muutama vuosi sitten viisikymmentä vuotta täyttänyt työkaverini totesi minulle, että "älä huoli Kati, viisikymppisenä se elämä vasta alkaakin", sitä jään siis odottamaan, toivottavasti vähemmän kriiseillen.  

Mukavaa vuoden alkua kaikille teille, toivon että ajatusteni myötä oma ikäkriisisi tuntuu helpommalta, jos sellainen sattuu elämässäsi tällä hetkellä olemaan. 

                              - Kati <3

kuvat viime talvelta