maanantai 18. joulukuuta 2017

Mietteitä ennen joulua





Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Vielä muutama päivä niin joululoma ja laskeutuminen jouluun voi alkaa. Aikaisemmin kirjoitin siitä, kuinka minulla on vakaa aikomus tänä vuonna olla stressaamatta joulun tuloa ... toisin kuitenkin kävi. Olen jo monena aamuna herännyt ennen kellon soittoa ja silloin ajatukset pyörivät kehää siinä, mitä kaikkea on vielä ennen joulua tekemättä. Lahjat on ostamatta, koti siivoamatta ja ruuat valmistamatta.

Läheiset saivat minut kuitenkin viikonloppuna ymmärtämään, että joulu tulee ilman stressiäkin. Ruokia voi ostaa puoliksi valmiina, tunnelmaa voi luoda kynttilöillä ja silloin kotikin näyttää paljon siistimmältä. Lahjojen määrä ei ole tärkein, vaan se että ne muutama paketti on rakkaudella valittu ja annettu. Joku esitti somessa kysymyksen "asutko joulun kaapissa". Tuo on niin totta, mitä siitä vaikka komerot pursuisivat tavaraa tai ylimääräiset tavarat laittaisi joulunajaksi sohvan alle. Siivota voi pikkuhiljaa koko pitkän talven joulun jälkeenkin. Netistä löytyy paljon vinkkejä joulustressin helpottamiseksi meille kaikille, jotka saman asian kanssa tällä hetkellä kamppailemme. 

Meidänkin joulussa on kuitenkin perinteitä, jotka joka joulu tuovat sen oikean  tunnelman. Yksi on piparkakkutalo. Tänä jouluna tytär askarteli sen aika myöhään muihin jouluihin verrattuna. Olemme aina rakentaneet talon valmiista osista (esin Annas)ja koristaneet valmiilla kuorrutteilla. Tänä vuonna tehtiin kuorrute itse. Ohessa ohje. http://dansukker.se/Files/Filer/pdf/xmas/vinkkeja_piparien_koristeluun.pdf Käytimme kananmunatonta ohjetta, koska osa perheestä on vegaaneja. Tälläinen piparitalosta tuli.








Joulupipareita ja torttuja leivomme useasti jo ennen joulua ja niissäkin käytämme valmistaikinoita. 


Joulukuusen olemme tuoneet kotiin jo viikkoa aikaisemmin ennen jouluattoa. Näin kuusesta voi nauttia pidempään. Kuusenkoristeet ovat hyvin perinteisiä, erivärisiä palloja ja hopeanauhoja. Valoina on toiminut jo kauan LED-valosarja, tänä vuonna 240 lamppuinen. Mielestäni pienet LED-valo tuovat ihanaa loistetta kuuseen. 






Yksi tärkeistä asioista joulunaikaan on myös erilaiset koristeet, joita olen kerännyt vuosien varrella. Osa on jopa kymmenen vuoden takaa, kun oma talo oli vasta haaveissa. Ripottelen joulutavaroita pitkin kotia erilaisiksi sommitelmiksi.


















Kynttilöitä poltan paljon ja ne vain lisääntyvät ennen joulua. Kynttilänjaloissa vain mielikuvitus on rajana.



























Rakastan Hyasinttejä ja Joulutähtiä joulunaikaan ja niistä löytyy erilaisia sommitelmia pitkin kotia. Joulutähdet odottavat vielä kaupassa hakijaansa.



Tässä ajatuksia näin jouluviikolla. Kuten varmasti olette huomanneet joulunaika on minulle tärkeää ja blogikin täyttyy joulutunnelmista. Toisaalta joulussa parasta on juuri tunnelmointi.

Tähän loppuun annan vinkin, joka meillä toimi silloin kun lapset oli pieniä. Lahjat jaettiin jouluaattona jo iltapäivällä, näin kaikkien joulurauha oli turvattu ja lapsetkin ehtivät nauttia saamistaan lahjoista.
Mukavaa jounalus viikkoa kaikille <3
       
                                                                -Kati

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti